Maailman parasta pizzaa Napolissa

Napoli on kiehtonut minua siitä lähtien, kun luin Elena Ferranten Napoli-sarjan. Lähdimme tutustumaan kirjan maisemiin helmikuun alussa Suomen kylmimpien pakkasten aikaan. Etelä-Italiassa oli tähän aikaan jo mukavan lämmintä. Lensimme Roomaan ja ajelimme vuokra-autolla Fiumicinon lentokentältä suoraan Napoliin. Matkaa on noin 250 km ja se taittui noin 2,5 tunnissa moottoritietä.

Napolin maine ei ehkä ole kaikkein parhaimpia mafian, kaaoottisen liikenteen tai jätehuollon toimimattomuuden vuoksi. Se on rosoinen ja meluinen, mutta samalla aito ja kiehtova. Eron kyllä huomaa pohjoisen (tai ei edes niin pohjoisen) tyylikkäisiin kaupunkeihin. Napolin hurjasta maineesta huolimatta en kuitenkaan kokenut minkäänlaista turvattomuutta siellä missään kohtaa.

Napolin liikenne vuokra-autolla hieman mietitytti etukäteen, sitä kun on kuvattu hyvinkin kaaoottiseksi ja jopa suositeltu välttämään. Ja sitähän se olikin, mutta ei niin kaaoottista, kuin mitä oletimme. Liikennesäännöt ovat enemmänkin suosituksia, torvet soivat ja röyhkeimmällä on etuajo-oikeus. Enemmän valppaana sai kuitenkin pysytellä kävellessä – skoottereita viuhahteli ohi vähän väliä joka suunnasta. Skootterilla kun sai näyttävästi ajaa hyvin kovaa pienimpienkin kujien ihmisvilinään. Skootterikuskit eivät myöskään hiljentäneet vauhtia, vaan ohittivat parhaaksi katsomaltaan puolelta. Kävellessä pitää keskittyä koko ajan olemaan tarkkana.

Vanha kaupunki ja espanjalaiset korttelit

Hotellimme valikoitui Via Toledon varrelta läheltä Piazza Dantea ja sijainti osoittautui oikein hyväksi. Hotellin toiselle puolelle jäi vanha kaupunki ja toiselle espanjalaiset korttelit. Yksi vanhan kauungin vilkkaimmista kaduista on kaksi kilometriä pitkä suora ”Spaccanapoli”, joka jakaa vanhan kaupungin kahtia. Vanhan kaupungin kujilla sanotaan Napolin ilmapiirin olevan aidoimmillaan. Aluetta enemmän pidin kuitenkin espanjalaisista kortteleista, joissa oli jotenkin tunnelma aidompaa. Espanjalaisten kortteleiden kujilla oli mukava vain kuljeskella ja seurata tavallisten napolilaisten touhuja. Pyykit roikkuivat talojen välissä ja täällä oli kaduilla astetta rauhallisempaa. Vaikka skootterin alle meinasi täälläkin jäädä.

Spaccanapolilla Vico Purgatorio Ad Arco -kadun risteyksen kohdilla on Pulcinellan patsas. Patsaan nenän hieromisen uskotaan tuovan onnea, jonka vuoksi patsaan nenä onkin aivan kiiltävä muuhun osaan verrattuna. Pulcinella on jonkinlainen italialaisen kansanperinteen hahmo.

Castel Sant’Elmolta näkymät Napolinlahdelle

Castel Sant’Elmon -linnoituksella kannattaa käydä tiirailemassa näkymiä Napolinlahdelle, kaupunkiin ja aina Vesuviuksen tulivuorelle asti. Itse linnoituksessa ei mitään erityistä nähtävää ole, mutta sen muureilta avautuvat näköalat ovat hienot. Linnoitukselle pääsee kätevästi funikulaarilla Montesanton asemalta ja alas voi reippailla kävelyreittiä, joka vie espanjalaisen kaupunginosan reunalle.

Parhaiten Napoli tunnetaan kuitenkin pizzastaan ja tämähän olikin yksi asia mitä eniten odotin. Kävimme maistamassa pizzaa myös yhdessä Napolin vanhimmista pizzerioista Antica Pizzeria Port’Albassa. Pizza oli hyvää ja edullista, mutta näin oli myös muissakin pizzerioissa. Rakastan napolilaista pizzaa, pizzahan on aivan erilaista kuin esimerkiksi Roomassa, jossa pohja on ohut. Via dei Tribunalin jonotettavat pizzeriat jätimme tällä kertaa väliin, vaikka kovasti suosituksia olivatkin saaneet.

Napolista jatkoimme matkaa Amalfille, unohtamatta tietenkään pysähdystä historialliseen Pompeijin kaupunkiin.