Basel sijaitsee Pohjois-Sveitsissä aivan Saksan ja Ranskan rajojen tuntumassa, paikassa jossa kolme maata ovat kirjaimellisesti kivenheiton päässä toisistaan. Rein-joki halkoo kaupunkia ja on keskeinen osa kaupunkikuvaa. Basel on Sveitsin kolmanneksi suurin kaupunki ja tunnetaan erityisesti kulttuuristaan sekä rennosta ja kansainvälisestä tunnelmastaan.

Sijaintinsa ansiosta Basel on helppo päiväretkikohde esimerkiksi Zürichistä, Alsacesta tai Etelä-Saksasta. Keskusta on kompakti, joten tärkeimmät nähtävyydet ehtii kokea jo yhdessä päivässä.

Vanha kaupunki on Baselin kaunein osa

Baselin vanha kaupunki sijaitsee Reinin molemmin puolin ja jakautuu kahteen alueeseen: Grossbaseliin (eteläranta) ja Kleinbaseliin (pohjoisranta). Historiallisesti merkittävin osa löytyy Grossbaselin puolelta, jossa sijaitsevat keskeiset nähtävyydet, kuten Baselin katedraali ja Marktplatz.

Vanhan kaupungin rakenne on säilynyt pitkälti keskiaikaisena ja kadut ovat edelleen kapeita ja epäsäännöllisiä. Mittlere Brücke, joka on yksi kaupungin historiallisimmista silloista, yhdistää Grossbaselin ja Kleinbaselin.

Münsterplatz – historiallinen aukio katedraalin edustalla

Baselin katedraalin edustalla avautuva Münsterplatz on yksi kaupungin kauneimmista aukioista. Mukulakivinen aukio ympäröityy historiallisista rakennuksista.

Aukion laidalta avautuvat näkymät Reinille ja aivan vieressä sijaitseva Pfalz-näköalatasanne tarjoaa yhden Baselin parhaista maisemista.

📍 Sijainti Münsterplatz

Baselin katedraali on kaupungin maamerkki

Basler Münster eli Baselin katedraali kohoaa näyttävästi vanhan kaupungin yläpuolella. Punertavasta hiekkakivestä rakennettu kirkko erottuu kaksine torneineen ja värikkäästi kuvioituine kattotiilineen. Kirkon torneihin on myös mahdollista kiivetä, ja ylhäältä avautuvat upeat näkymät yli kaupungin sekä jopa naapurimaihin Ranskaan ja Saksaan.

📍 Sijainti Basler Münster

Baselin punainen raatihuone

Baselin raatihuone, Rathaus, on yksi vanhan kaupungin mielenkiintoisemmista rakennuksista ja sijaitsee keskeisellä paikalla Marktplatzilla. Sen tunnistaa heti kirkkaanpunaisesta julkisivusta, jota koristavat yksityiskohtaiset maalaukset, kultaukset ja koristeelliset kuviot. Rakennus on peräisin pääosin 1500-luvulta ja se toimii yhä Baselin hallinnon keskuksena.

Raatihuoneen sisäpiha on avoin vierailijoille, ja se on ehdottomasti käymisen arvoinen. Sisäpihalla huomio kiinnittyy erityisesti seinämaalauksiin, jotka kertovat kaupungin historiasta ja vallasta.

📍 Sijainti Rathaus

Tinguely-suihkulähde – liikkuvaa taidetta

Yksi Baselin erikoisimmista nähtävyyksistä on Tinguely-suihkulähde (Tinguely Brunnen), joka sijaitsee aivan vanhan kaupungin laidalla.

Suihkulähde on sveitsiläisen taiteilijan Jean Tinguelyn vuonna 1977 suunnittelema, ja se poikkeaa täysin perinteisistä suihkulähteistä. Altaassa liikkuu useita metallisia, koneenomaisia veistoksia, jotka pyörivät, roiskivat vettä ja pitävät leikkisää ääntä. Tämä on ehkä enemmänkin taideteos kuin suihkulähde ja sen äärelle jää helposti pidemmäksikin aikaa seuraamaan yksityiskohtia.

📍 Sijainti Tinguely-suihkulähde

Baselin museot

Basel on museoiden ystävän unelmakohde. Lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan sijaitsevat mm. arvostettu taidemuseo Kunstmuseum Basel, jonka kokoelmat ulottuvat vanhoista mestareista moderniin taiteeseen sekä Reinin varrella sijaitseva Tinguely-museo, jossa Jean Tinguelyn kekseliäät veistokset heräävät eloon. Luonnontieteellinen museo (Naturhistorisches Museum) tarjoaa kiinnostavan katsauksen alueen historiaan ja luonnon ilmiöihin, kun taas viehättävä Paperimuseo (Basler Papiermühle) vie kävijän keskelle perinteistä käsityötaitoa. Lisäksi esimerkiksi Lelumuseo (Spielzeug Welten Museum) hurmaa erityisesti valtavalla nalle- ja lelukokoelmallaan.

📍 Sijainti Kunstmuseum Basel, Museum Tinguely, Naturhistorisches Museum, Basler Papiermühle, Spielzeug Welten Museum

Rein – kaupungin sydän

Rein ei ole Baselissa vain joki, vaan olennainen osa kaupungin identiteettiä. Se kulkee leveänä ja voimakkaana halki kaupungin. Joen yli avautuvat näkymät kuuluvat Baselin tunnistettavimpiin maisemiin.

Joen varrella kulkee kävelyreittejä ja lämpimällä säällä paikalliset kokoontuvat rantaan viettämään aikaa. Rein on myös yksi Euroopan tärkeimmistä vesireiteistä ja Basel on ollut vuosisatojen ajan Sveitsin keskeinen satamapaikka.

Lähellä Baselia

Baselista on myös helppo tehdä retkiä lähialueille – Alsacen viinitie Ranskan puolella alkaa vain lyhyen ajomatkan päästä ja tarjoaa idyllisiä viinikyliä sekä maisemareittejä. Toiseen suuntaan taas houkuttelevat Reinin putoukset, Euroopan suurimmat vesiputoukset, jotka tekevät vaikutuksen voimallaan ja ovat vaivattomasti saavutettavissa Baselista käsin.

Privacy Preference Center