Italian ympäröimä minikokoinen San Marino on Euroopan pienin tasavalta. Se sijaitsee lähellä Riminiä Adrianmeren rannikon tuntumassa Monte Titano -vuorella. San Marino on kokonaan Italian ympäröimä itsenäinen valtio, jonka vuoristoinen sijainti erottaa sen selvästi ympäröivästä maisemasta. Pienestä koostaan huolimatta San Marinolla on aivan omanlaisensa tunnelma ja pitkä historia.

San Marino ei varsinaisesti ole oikein minkään reitin varrella, joten sinne täytyy lähteä varta vasten. Me yhdistimme San Marinon osaksi samaa matkaa Venetsian kanssa. Venetsiasta San Marinoon ajaa noin kolme tuntia.

Tie San Marinon pääkaupunkiin, joka on myös nimeltään San Marino, on mutkainen, kapea ja nousee jyrkästi vuorelle. Monte Titano ei ole korkea kuin noin 750 metriä, mutta lähistöllä ei juuri muita kukkuloita ole, joten korkeuserot tuntuvat. Päätie vie suoraan valtion rajalta vanhaan kaupunkiin.

San Marinoon autolla ja pysäköinti

San Marinon vanha kaupunki on autoton ja auto pitää siis pysäköidä muurien ulkopuolelle. Pysäköintialueita ylhäällä on useampia. Vanhan kaupungin läheisillä pysäköintialueilla voi etenkin vilkkaimpina aikoina olla ruuhkaa ja vapaan paikan löytäminen voi vaatia hieman aikaa. Ylös vanhaan kaupunkiin pääsee myös kaapelihissillä, jos haluaa jättää auton huomattavasti alemmalle parkkipaikalle. Tämäkään vaihtoehto ei kovin huonolta vaikuta, koska kaapelihissi nousee suoraan vanhan kaupungin paraatipaikalle.

Mukulakivikatujen vanha kaupunki

Heti vanhan kaupungin portin sisäpuolella on turisti-info, josta saa hyviä vinkkejä kävelyreittiin tärkeimpien nähtävyyksien kautta. Vanha kaupunki sijaitsee kokonaisuudessaan melko jyrkässä rinteessä, ja kadut ovat kapeita sekä mutkaisia. Tasaista maastoa on vain muutamilla aukioilla, ja paikoin kujat nousevat yllättävänkin jyrkästi aina torneille asti.

Vanhassa kaupungissa on runsaasti muistomerkkejä, kirkkoja ja matkamuistokauppoja, ja suosituimmilla kujilla voi olla vilkastakin. Myös ravintoloita löytyy helposti. Korkean sijainnin ansiosta kaupungista avautuvat upeat maisemat ympäröiviin laaksoihin, hyvällä säällä aina Riminille asti.

San Marinon linnoituksen kuuluisat tornit

Monte Titanon kolmella huipulla kohoavat San Marinon tunnetuimmat maamerkit, kolme keskiaikaista tornia: Guaita, Cesta ja Montale. Tornit ovat myös San Marinon symboli, ja ne näkyvät sekä maan vaakunassa että lipussa. Tornilta toiselle kulkeva maisemareitti tarjoaa samalla upeita näkymiä ympäröivään Italiaan.

Guaita on torneista vanhin ja tunnetuin. Se rakennettiin jo 1000-luvulla puolustamaan San Marinoa, ja sitä on myöhemmin laajennettu useaan otteeseen. Linnoitusta on käytetty historiansa aikana myös vankilana. Guaitan muurien ja tornien sisäpuolelle pääsee tutustumaan.

Cesta sijaitsee Monte Titanon korkeimmalla huipulla. Keskiajalla rakennettu linnoitus tunnetaan myös nimellä Fratta, ja sen sisällä toimii nykyään vanhoja aseita esittelevä museo. Guaitan ja Cestan välillä kulkee näyttävä Passo delle Streghe eli Noitien polku, joka seurailee vuoren harjannetta ja on yksi San Marinon hienoimmista kävelyosuuksista.

Montale on kolmesta tornista pienin ja nuorin. Se sijaitsee hieman erillään kahdesta muusta tornista, eikä sen sisätiloihin pääse tutustumaan. Tornille kannattaa silti kävellä, sillä samalla pääsee jatkamaan matkaa rauhallisemmalle osalle Monte Titanon harjannetta.

San Marino päiväretkikohteena

San Marino sopii hyvin päiväretkikohteeksi, sillä vanhan kaupungin ja sen tärkeimmät nähtävyydet ehtii kiertää muutamassa tunnissa.

San Marinosta matka jatkui kohti Ravennaa, jossa yövyimme seuraavan yön ennen matkan jatkumista takaisin Venetsiaan. Ravenna valikoitui pysähdyspaikaksi ennen kaikkea sopivan sijaintinsa vuoksi, mutta kaupunki osoittautui paljon kiinnostavammaksi kuin etukäteen osasi odottaa. Ravenna tunnetaan erityisesti upeista varhaiskristillisistä mosaiikeistaan, ja sen historiallisessa keskustassa on useita Unescon maailmanperintökohteita. Ravennasta matka jatkui kohti: Venetsia – viikonloppu kanavien kaupungissa.

Privacy Preference Center